Moi, mitä etsit?

search
Vastuullisuus, Hyvää tekevät juomat:

Väriä punajuuresta ja kalsiumia maissista – näin Hartwallilla syntyy vegaanisia juomia

Tiesitkö, että punaista väriainetta juomille ja elintarvikkeille antava karmiini on peräisin hyönteisistä ja monissa hyvinvointi- ja kauneustuotteissa esiintyvä kollageeni puolestaan on eläinperäistä? Esimerkiksi tällaisiin yksityiskohtiin kiinnitetään Hartwallin tuotekehitysyksikössä nykyään erityistä huomiota.

”Seuraamme työssämme paljon kuluttajilta tulevaa palautetta, ja olen huomannut, että kyselyt eri juomien vegaanisuudesta ovat lisääntyneet parissa vuodessa huomattavasti”, Hartwallin alkoholittomista juomista vastaavat tuotekehitysasiantuntija Karoliina Junttila kertoo.

Viime vuosina Hartwallilla onkin keskitytty kehittämään esimeriksi vegaanisia juomia, joilla voi helposti täydentää ruokavaliotaan. Tämän takia Novelle Kalsiumin kalsium on peräisin maissista ja Novelle Plus Muistille -kivennäisveden B12-vitamiini tehdään fermentoimalla.

”Myös monissa aromeissa pitää huomioida erikseen vegaanisuus, koska niissä saattaa olla kantoaineena esimerkiksi mehiläisvahaa. Olemme saaneet raaka-ainetoimittajiltamme vegaanisten juomiemme raaka-aineista todistukset, joten voimme taata kuluttajille näiden tuotteiden vegaanisuuden”, Junttila kertoo.

Punaista mustaporkkanasta, retiisistä tai punajuuresta

Juomavalmistajana Hartwallin on suhteellisen helppo huomioida tuotteidensa vegaanisuus. Lähes kaikki juomien raaka-aineet ovat vegaanisia tai korvattavissa vegaanisella vaihtoehdolla. Haastaviksi Junttila nimeää ainoastaan juuri kollageenin, jota ei ole mahdollista valmistaa kasviperäisesti, ja väriaine karmiinin.

”Karmiinin sijaan voidaan käyttää esimerkiksi punajuuresta, kirsikasta, retiisistä, mustaherukasta, bataatista tai mustaporkkanasta eristettyä värjäävää tiivistettä, mutta näiden tiivisteiden väri haalistuu valon vaikutuksesta helpommin kuin karmiinin – etenkin, jos tuotteessa on myös C-vitamiinia. Tämä täytyy sitten huomioida juoman parasta ennen -päiväyksessä”, Junttila kertoo.

Tuotekehityksessä kuunnellaan myös kuluttajaa

Uusien tuotteiden kehittely on pitkäjänteistä työtä. Tuotelanseeraukset suunnitellaan aina noin kolmeksi vuodeksi eteenpäin. Tosin osa tuotteista tuodaan kauppoihin myös nopeammin.

Tuotekehitystyötä tehdään yhdessä markkinoinnin tuotepäälliköiden kanssa, ja siinä käytetään hyväksi erilaisia kuluttajatutkimuksia ja myös toimittajilta saatavaa dataa.

”Saamme esimerkiksi aromitoimittajilta tietoa kulloinkin vallitsevista makutrendeistä. Ja tietenkin myös kuluttajat voivat aina lähestyä Hartwallia omien toiveidensa ja ideoidensa tiimoilta!”

Saatat pitää myös näistä